perjantai 31. joulukuuta 2010

Aran neule



ONNELLISTA UUTTA VUOTTA IHANAT LUKIJANI


JA KIITOS KULUNEESTA VUODESTA


 


Joulu on vietetty perinteisesti perheen parissa. Tämä Joulu oli kuitenkin erityinen, koska tämä oli Mimosan ensimmäinen Joulu.





Tässä kuva ihanasta jouluvieraastamme.





Käsitöiden saralta esittelensittelen varsinaisen talvineuleeni. Ensin on todettava, että laskurini kaatui harmikseni. Toivottavasti uusi on toimivampi.


Pakkasaika tuli, ja kaivoin esiin vuosi sitten neulomani lämpimän Aran neuleen. Itseasiassa olen neulonut näitä paitoja kolme erilaista muunnelmaa. Kaksi vitivalkoista ja yhden luonnon valkoisen. Ystäväni sai toisen valkoisen ja toisen luonnon valkoisen osti hänen ystävänsä.


Mallin alkuperää en muista. Olen neulonut kaikki paidat Novitan nalle langasta ja olen pessyt paitaa surutta pesukoneessa, eikä se ole muuttunut miksikään käytössä





Tässä kuvassa näkyy paidan kaikki kuviot





Helman sivuissa on perhettä kuvaava neulepinta.







Koko paidan keskustaa koristaa palmikko - nyppy kuvio







Lähikuva ´perhe´neuleesta







lähikuva keskuskuviosta.







Paidan alaosa.







Keskuskuvio ylhäältä keskeltä.





Yläosan sivut. (kuvassa näkyy myös keskuskuviota.)





Keskuskuvio yläosasta







Lähikuva Jumala kuviosta. Tämä kuvio menee sydämeni ylitse.







Lähikuva sivuista ylhäältä







Kaulus minulle tärkeää perhettä kuvaavaa neulosta







Lähikuva hihasta







Hihan reunassa perhettä kuvaavaa neuletta





Esittelen samalla ihanan uuden nettikaupan joka löytyy osoitteesta http://www.taitaentehty.fi/, josta löytyy  uniikit suomalaiset käsintehdyt tuotteet itsellesi tai lahjaksi.  Lisäksi osoitteesta http://taitaentehty.blogspot.com/ löytyy blogi, jossa on tietoa tuotteiden valmistamisesta ja valmistajista, Toivon enkeleitä uudelle nettikaupalle.


Kaupasta löytyy esimerkiksi nämä ihanuudet








Madonna 0424A





Oranssi




Ei kommentteja: