lauantai 25. helmikuuta 2017

Upea letteri

Sain Ystävänpäivälahjaksi Maahiselta upean letterin, jonka lupasin esitellä paremmin ja tarkemmin omana postinaan.

Tämmöistä ihanuutta olen saanut ihailla. Letterin etupuolella on kuin merenalainen upea maailma, jossa hopean hoihtoisessa vedessä on upeita mielikuvitusolentoja. Letterin takana paistaa aurinko. Pienet keijut ovat lähteneet kotoaan liihottelemaan ja odottamaan kevään kukkasia ja perhosia.

Tässä Ilonpisaroita.
Letterin taskussa oli kaksi korttia päällekkäin, joten kuvasin edessä-  ja takana olevan kortin vuorotellen.
Skanneri häivyttää hopean hohteen (näyttää harmaana), mutta onneksi tuo värit oikein esille.



Letterin etupuoli



Kameralla otetussa kuvassa näkyy hopea paremmin


Letteri takaa









Atc "Ilontuojat 5"















Todella upeat värit on Maahinen valinnut letteriinsä. Ihanat nuo olennot ja onpa taitavaa ja herkkää tuo kynän jälki. Upea on myös korteissa oleva kolmiulotteisuus, joka muidostuu maalikerroksista. En ole varma, onko taustoissa maalin alla jotain salaista kuten korteissa :D.

Ihastuttava myös tuo keijujen maailma. Suloisia yksityiskohtia ja upeita värejä Maahinen on piirtänyt. Enpä voi muuta kuin kiitollisena ihailla ja huokailla hymyssä suin.
Onpa Maahinen todella taikonut minulle Ilonpisaroita. Hän ei odota minulta letteriä vaihdossa, mutta luulen, että kunhan kuntoutusviikkoni on ohi, niin kaivan maalini esille ja laitan postilaatikkoon yllärinä kuten Maahinen teki.

Olen täällä pikkuhiljaa pakannut matkalaukkuani. Huomenna iltapäivällä lähden kohti Peurunkaa  ja kohti kuntoutusviikkoani. Uskomatonta miten paljon tavaraa matkalaukkuun mahtuu :D

Kiitos sinulle rakas ystäväni ilonpisaroistasi ja mukavaa viikonloppua kaikille.

14 kommenttia:

EstherH. kirjoitti...

Upea kerrassaan! Ja vaikka molemmin päin. Pirteyttä ja kerroksellisuutta, hieno lahja! Ja sinulle mukavaa kuntoutusviikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka ihana letteri! Tykkään tosi paljon noista kuvioleikeistä ja niistä muodostuvista hauskoista otuksista. Tämä on todella Ilonpisaroita!!!

Voimia sinulle kuntoutukseen, tule pirteänä ja hyväkuntoisena takaisin. Kaipaamme sinua, mutta mene nyt sitten, koska se on sinulle hyväksi :-)))

Selma kirjoitti...

Ihanaa kuntoutusviikkoa ja toivottavasti myös hiukan hemmotteluakin :-)
Olet saanut upean letterin!

mummeli kirjoitti...

Mahtavia ilon pisaroita nuo kuvat. Niitä ei väsy katselemasta.

Aino kirjoitti...

Todella kauniin ja satumaisen upean letterin olet saanut.

Silkku kirjoitti...

Oi miten upea PL! Kyllä siinä on ollut tekemistä, niin paljon yksityiskohtia.

Ulriikka kirjoitti...

Kerrassaan upea!

Armiida kirjoitti...

Niin upea ja kaunis. Siinä on katseltavaa useammallekin kerralle ja aina löytyy ihailtavaa.

Saassa kirjoitti...

Kiitos rakas ystävä kauniista sanoistasi. Ilo oli letteriä tehdä :-)
Mukavaa että pidit siitä. Ja niin kuin sanoin, sitä ei ole tehty vastavuoroisuuden toivossa. Vaan ihan antamisen ilosta ja piristykseksi työn uuvuttamalle.

Ihanaa, olet kuntoutuksessa. Nauti nyt kympillä siellä olosta ja tule virkistyneenä takaisin. Mukavaa kuntoutusviikkoa :-))

Jaana H-V kirjoitti...

Vau, hieno on todellakin!

Maca kirjoitti...

Kiitos huikeista korteista! Laitan myöhemmin blogiini. Innostavaa kuntoutusta!

Manumiina kirjoitti...

Mahtavan upea letteri!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Oiih... oletpa saanut todella upean letterin Maahiselta, niin kauniita kortteja kaikki. Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle ja virkistävää kuntoutusviikkoa♥

*VEKKI* kirjoitti...

Mahtava, niin hieno työ.